Suomikin kasvoi kehitysavulla

Suomessa rakastetaan sankaritarinaa sotienjälkeisestä talouskasvusta ja kehityksestä. Sitä, kuinka sotien jälkeen Suomi oli kehitysmaan tasolla, mutta kovan ja ahkeran työnsä ansiosta suomalaiset nousivat maailman huipulle yksinään. Tarina on kieltämättä hieno, mutta siinä unohdetaan usein mainita, ettei Suomi noussut huipulle ilman muiden apua. Myös Suomi vastaanotti kehitysapua ja edullisia lainoja sotien jälkeen.

Suomi liityi Maailmanpankin jäseneksi vuonna 1948. Suomi sai pankin tuettuja lainoja 1950-luvulta aina 1970-luvulle saakka. Lainoja myönnettiin tyypillisiin infrastuktuurihankkeisiin: vesivoimaan, teiden rakentamiseen ja selluteollisuuteen. Juuri niihin asioihin, joita nykyisessä kehitysyhteistyössä kritisoidaan tehottomuudesta ja kestämättömyydestä. Lainojen lisäksi Suomeen lähetettin sodan jälkeen ruoka- ja vaateapua. Monet sodan kokeneet suomalaiset muistelevat apupakettien saapumista lämmöllä. Sodan niukkuuden jälkeen apupakettien avaaminen tuntui joululta. Niistä paljastui ulkomaiden tuotteita ja erikoisia vaatteita, joita ei Suomessa oltu aiemmin nähty.

Suomen teollisuutta rakennettiin tuetuilla lainoilla.
Kuva: Minttu-Maaria Partanen

Matti Ylönen kirjoittaa Kehitys 1/2013 -lehdessä erikoisesta tapauksesta Suomen kehitysapuhistoriassa. Avustuslaiva SS Lord Delaware oli saapumassa Suomeen vuonna 1946 mukanaan 80 tonnia vaatteita sodasta kärsineille suomalaislapsille. Laiva ajoi kuitenkin miinaan Tanskan vesillä. Haaksirikkoutunut laiva hinattiin muutamaa kuukautta myöhemmin Helsinkiin. Vaatteet olivat läpimärkiä, mutta eivät onneksi olleet kärsineet kastumisesta. Vapaaehtoiset virittivät märät vaatteet kuivumaan Lauttasaaren ympäri vedetyille naruille. Samalla tehtiin epävirallinen Guinessin ennätys pisimmästä pyykkinarusta. Kuivuneet vaatteet jaettiin myöhemmin suomalaislapsille.

Kun Suomessa puhutaan kehitysyhteistyöstä, sen tuloksista ja kehistysmäärärahojen leikkauksista, on hyvä pitää mielessä, että vaikka Suomi on nykyisin kehitysyhteistyön antajamaita, näin ei ole aina ollut. Mekin olemme kasvaneet kehitysavulla.

Padot sinetöivät Mekongin tulevaisuuden

Mekong on monelle suomalaiselle tuttu joki. Kaakkois-Aasian turismitulva on tuonut suomalaisetkin risteilemään Mekongia ylös ja alas. Kaakkois-Aasian maita voi vaihtaa helposti Mekong-risteilyllä siemaillen drinkkejä jokilaivan kannella. Tämä kaikki saattaa muuttua, sillä Mekongin mittavat patosuunnitelmat voivat muuttaa turistiristeilyjenkin tulevaisuuden.

Mekong-kokemukseni täydentyi viime marraskuussa, kun matkustimme Vietnamiin ja Mekongin delta-alueelle. Olen aiemmin työskennellyt Mekong-kysymysten parissa muun muassa Laosissa ja Kambodzhassa (aiheesta enemmän täällä). Halusin tutustua myös viimeisen alajuoksun maan, Vietnamin tilanteeseen. Koska Mekongin patoamisen seuraukset näkyvät pahiten Vietnamin jokisuistoalueella, päätimme työparini kanssa matkustaa sinne. Delta-alue on erittäin herkkä muutoksille Mekongin virtauksissa. Jos virtaus joessa vähenee, suolainen merivesi pääsee yhä syvemmälle suistoon. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi suiston riisin- ja kalanviljelyä. Se myös uhkaa tuhota ainutlaatuisia kosteikkoja alueelta.

Karttasovellus näyttää, mihin patoja suunnitellaan 
ja mitä vaikutuksia niillä on. Kuva: Ville Juutilainen

Koska Mekong virtaa lähes 5000 kilometriä Kiinan, Myanmarin, Laosin, Kambodzhan ja Vietnamin halki, joessa tapahtuvia muutoksia ja niiden seurauksia on vaikea hahmottaa. Siksi datajournalistina työskentelevä Ville Juutilainen rakensi aineistoistamme karttasovelluksen, jonka tarkoitus on helpottaa patosuunnitelmien hahmottamista ja kertoa lyhyesti niiden vaikutuksista.

Suomalaistenkin kannattaisi kiinnostua Mekongin tilanteesta, sillä Suomi tukee aluetta merkittävästi kehitysyhteistyörahoista samaan aikaan kun konsulttiyritys Pöyry on osallisena patojen rakentamisessa. Turismin kautta lukuisat suomalaisetkin ovat henkilökohtaisesti sidoksissa joen muutoksiin.

Tyttösotilaat jäävät mielikuvien varjoon

Olen usein kuullut seuraavanlaisen arvoituksen: Isä ja poika joutuivat auto-onnettomuuteen. Isä kuoli ja poika kiidätettiin sairaalaan leikattavaksi. Leikkaussaliin saapunut kirurgi huudahti: "En voi leikata häntä, koska hän on poikani." Miten tämä on mahdollista? Jos hoksasit vastauksen (kirurgi on pojan äiti), onnittelut, sillä olet sisäistänyt, että kirurgi tarkoittaa tänä päivänä yhä useammin naista. Mielikuva mieskirurgista elää kuitenkin monen mielissä vahvana.

Kirjoitin Planin MaailmanKuva-lehteen jutun tyttösotilaista. Tyttösotilaat kärsivät kansainvälisesti samoista mielikuvien taakoista kuin arvoituksen naiskirurgi. Lapsisotilas tarkoittaa usein poikasotilasta siitäkin huolimatta, että arvioiden mukaan jopa 40 prosenttia lapsisotilaista on tyttöjä. Tyttösotilaiden kohdalla mielikuvien vaikutukset ovat vakavia, sillä ne vaikuttavat siihen, millaista apua tytöt sotilaselämänsä jälkeen saavat.

Vaikka tyttö- ja poikasotilaiden tilanteissa on paljon yhteistä, kohtalot poikkeavat myös merkittävästi toisistaan. Tytöt osallistuvat rintamalla kaikkiin tehtäviin, myös eturintaman taisteluihin. Osa tytöistä liittyy armeijaan omasta halustaan, mutta heitä myös siepataan paljon joukkoihin. Myös tytöt osallistuvat eturintamassa erittäin raakaan väkivaltaan - asia, joka usein tyttöjen kohdalla unohdetaan. Armeijan arki on tytöille rankkaa, sillä he joutuvat poikia todennäköisemmin seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Tyttäsotilaat ovat samanaikaisesti raa'an väkivallan toteuttajia ja hyväksikäytön uhreja.

Suurimmat mielikuvista aiheutuvat ongelmat tyttösotilaat kohtaavat armeija-ajan jälkeen. Lapsisotilaille suunnatut aseistariisumis- ja sopeutusohjelmat eivät usein tavoita tyttöjä tai heidän tilannettaan. Ohjelmiin on piirretty yksi malli, jonka on ajateltu sopivan kaikille. Todellisuudessa malli on usein tehty poikasotilaita ajatellen. Haastattelin juttua varten tutkija Leena Kotilaista, joka on tutkinut Liberian entisiä tyttösotilaita. Kotilaisen mukaan tytöillä oli vaikeuksia kuulla ohjelmista, sillä ne eivät tavoittaneet tyttöjä. Tytöt eivät myöskään kokeneet, että ohjelmat voisivat auttaa heitä. Ohjelmien käsitykset sukupuolirooleista olivat monien mielestä liian stereotypisia. Tyttösotilaat olisivat esimerkiksi halunneet kouluttautua rakennusalalle, mutta ohjelmissa heille tarjottiin kampaajan tai tarjoilijan ammattia. Useimmat entiset tyttösotilaat päätyivät prostituutioon, koska lapsisotilaana olo löi heihin niin vahvan leiman, etteivät he löytäneet muuta työtä.

Mielikuvat auttavat hahmottamaan maailmaa, mutta niissä on myös vaaransa. Kansainvälisessä yhteisössä ja järjestöissä pitää tiedostaa, millaiset sukupuoliin kohdistuvat mielikuvat työtä ohjaavat ja miten ne työhön vaikuttavat. Apu ei nimittäin ole aina sitä, mitä vastaanottajat haluavat tai tarvitsevat.

PS. Jos haluaa testata lapsisotilaiden mielikuvia käytännössä, kannattaa katsoa, millaisia tuloksia Googlen kuvahaku antaa lapsisotilaille tai poikasotilaille verrattuna tyttösotilaihin. Haku toimii myös englanniksi.